Seuraavat kaksi päivää kärvistellään 30 asteen helteessä, mutta se ei estä minua kaivamasta sukkapuikkoja esiin. Oikeastaan puikot ovat ainoa asia, joita pystyn tässä helteessä heiluttelemaan hikoilematta hillittömästi. Koska ihmisillä on taloudellisesti tiukkaa, teen tänä syksynä myyntiin vain edullisia perussukkia ja talvella lapasia, pipoja, ja yhtä uutta myyntituotetta, joka on vielä suunnitteluasteella. Näin esim. villasukkien hinnan voi laskea alle 40 numeron sukissa 20 euroon (postituksineen) ja yli 40 numeron sukissa 25 euroon (postituksineen). Voittoa tästä ei montaa euroa jää, mutta ainakin saan ilahduttaa ihmisiä kohtuuhintaisilla villasukilla ja pitää vilukissojen varpaat lämpiminä. Tässä välissä muistutan, että käsitöistä maksetaan veroja ihan niin kuin muistakin tuotteista. Itsensä elättäminen käsitöillä on käytännössä mahdotonta ellei keksi myyntituotetta, josta ihmiset ovat valmiita maksamaan suuria summia. Meille muille tämä on lähinnä ajanvietettä, jolla ku...
Tekstit
Tälle kesälle en ehtinyt nostaa tikkua ristiin mitä hyötykasvien kasvattamiseen tulee, koska muutin tähän rivitaloon vasta kesäkuussa ja ainakin kuukausi meni pelkästään siinä, että sain järjestettyä asunnon kodin näköiseksi ja aidattua takapihan koirien leikkipuistoksi. Siinä tarkoituksessa suurin osa takapihasta tulee olemaan niin kauan kuin minulla koiria on. Koska helle on nyt ajanut minut pakoon sisätiloihin, olen hyödyntänyt ajan suunnittelemalla patiolle ja seinänvierustalle hyötykäyttöä ensi kesäksi. Suunnitelmasta päätellen tämä syksy kuluu kasvatuslaatikoita rakennellen. Nuo pyöreät pallerot mansikkalaatikoiden välissä ovat amppelimansikoita, jotka kiinnitän katoksen palkkiin. Haluaisin kasvattaa pensasmustikkaa, mutten tiedä miten ne viihtyvät kasvatuslaatikoissa ja tähän pihaan ei saa istuttaa omia pensaita (asun vuokralla). Onneksi metsä on vieressä ja pääsen poimimaan metsämustikoita heti, kun ne kypsyvät. Täällä pohjoisessa mustikkakausi on vasta aluillaan. Mansikoi...
Ai mikäkö elää? No, se anopinkieli, jota ei tappaisi pirukaan - paitsi ystäväni leskeytynyt isä. Sain häneltä lasarettiini kaksi likimain kuollutta isoanopinkieltä jo huhtikuussa. Pistin anopit paloiksi ja kasvatin niihin juuret vesikipossa. Ne juuret eivät kasvaneet pitkiksi, vaikka odotin yli kuukauden. Multaan istuttamisen jälkeen olen vartonut silmä kovana niiden kasvua viimeiset 3kk, eikä mitään ole tapahtunut. Enkä liioittele, kun sanon "ei mitään", koska koko tämän ajan olen ollut epävarma siitä, ovatko nuo edes elossa. Ne ovat jököttäneet jäykkinä kuin ikijäärä kelohonka osoittamatta sen enempää elämän kuin kuolemankaan merkkejä aina viime viikonloppuun asti. Siinä se on. Pistokkaan vierestä työntyy esiin uutta kasvua. Olen elvyttänyt yhden. Jäljellä on enää... muistaakseni kuusi. Tämä elpynyt oli ensimmäinen, johon kasvoi juuret ja sain sen multaan, joten odotan muiden seuraavan perässä kohtuullisen ajan sisällä. Mutta ikinä enää en elvytä anopinkieliä. ...
Tänään kävin hakemassa Aloe veran, jota aiempi kasvattaja kuvaili sanoin "ruma kuin Ruottin lippu", eikä hän liioitellut yhtään. Kasvi oli kuollut. Siis lähestulkoon 100% kuollut. Heti ensisilmäyksellä huomasin, että se on aivan liian isossa ruukussa ja lautasella lilluvan veden perusteella sitä oli kasteltu liikaa. Arvasin juurien kunnon jo ennen kuin irrotin sen mullasta vaihtaakseni pienempään ruukkuun, mutta ne olivat vielä pahemmassa kunnossa kuin olin kuvitellut. Juuret olivat niin mädäntyneet, että ne irtosivat varresta aivan kuin eivät olisi siinä koskaan kiinni olleetkaan. Tässä kasvi alkuperäisessä muodossaan: Olen varma, että tästä tulee ensimmäinen tappio, joka oikeasti kirpaisee. Ruukku on paljon isompi kuin voisi kuvasta päätellä. Se oli syvä ja suuri ja siinä oli vääränlaista multaa. Melkein kaikki lehdet olivat täysin kuolleet, auttavan käden ulottumattomissa, siispä leikkasin ne julmasti irti ja jätin vain pari pidempää lehteä, joiden tyvi ei ollut täysin hen...
Mikään ei ole yhtä inspiroivaa aikaa kuin syksy. Ainakin minulle syksy on erityisen rakas vuodenaika, jota ihana talvi ja pirteä kevät seuraavat. Vaikka kesään mahtuu paljon upeita elämyksiä, se on viime vuosina menettänyt hohtonsa kärventävyytensä vuoksi. Kesä on kuitenkin kasvun ja latautumisen aikaa, vaikka minulle se latautuminen tarkoittaakin turhautumista. On liian kuuma tehdä mitään, vaikka koko ajan tekisi mieli tehdä jotain, ja kun kaikki nämä kesän patoumat syksyllä purkautuvat, edessä on melkein pelottava, räiskyvä elämän ja luovuuden ilotulitus! Tänäkin vuonna heinäkuu on ollut tukalan kuuma, joten viimeiset neljä viikkoa olen viettänyt pääasiassa sisätiloissa. Töissä käynti ja koirien ulkoilutukset mukaan laskettunakin ilmanviilennin on ollut enemmän käytössä kuin sandaalit. Sisällä ei kuitenkaan ole loputtomasti tekemistä, siksi päätin aloittaa uuden harrastuksen: avasin kasvilasaretin. Kaikki alkoi kuolevasta viirivehkasta, jonka pelastin Prisman puutarhaosast...