Tänään kävin hakemassa Aloe veran, jota aiempi kasvattaja kuvaili sanoin "ruma kuin Ruottin lippu", eikä hän liioitellut yhtään. Kasvi oli kuollut. Siis lähestulkoon 100% kuollut. Heti ensisilmäyksellä huomasin, että se on aivan liian isossa ruukussa ja lautasella lilluvan veden perusteella sitä oli kasteltu liikaa. Arvasin juurien kunnon jo ennen kuin irrotin sen mullasta vaihtaakseni pienempään ruukkuun, mutta ne olivat vielä pahemmassa kunnossa kuin olin kuvitellut. Juuret olivat niin mädäntyneet, että ne irtosivat varresta aivan kuin eivät olisi siinä koskaan kiinni olleetkaan. Tässä kasvi alkuperäisessä muodossaan:
Olen varma, että tästä tulee ensimmäinen tappio, joka oikeasti kirpaisee. Ruukku on paljon isompi kuin voisi kuvasta päätellä. Se oli syvä ja suuri ja siinä oli vääränlaista multaa. Melkein kaikki lehdet olivat täysin kuolleet, auttavan käden ulottumattomissa, siispä leikkasin ne julmasti irti ja jätin vain pari pidempää lehteä, joiden tyvi ei ollut täysin hengetön, ja jätin kaksi pientä vihreää lehdenalkua kasvamaan. Ne olivat ainoat vihreät osat koko kasvista. Tässä tämä kauhistus on pienemmässä ruukussa "tukanleikkuun" jälkeen:
Voi ankeutta! Mutta en aio luovuttaa heti. Nyt jätän sen rauhaan. Tarkkailen, missä olisi valoisin kohta, jotta voin asettaa ressukan imemään elämää auringonsäteistä. Veisin sen ulos, mutta maalari tulee lähiaikoina maalaamaan ulkolaudoitusta, joten joutuisin siirtämään sen sieltä heti pois. Multaa vaihtaessa huomasin, että mehikasvimulta on tosi vähissä, jouduin siis sekoittamaan siihen tavallista kukkamultaa. Ajattelin, että tämä potilas todennäköisesti kuolee laittoi sen mihin multaan tahansa, joten en menetä mitään.
Sain kuitenkin matkaan jotain elävämpääkin. Talossa oli juorun pistokkaita ja tällainen söpö pikku taimi lähti kotiin Aloe veran kylkiäisenä:
Kommentit
Lähetä kommentti